maanantai 29. marraskuuta 2010

29.11.2010


Niin on aika taas vierähtänyt ja pennut ovat jo yli neliviikkoisia palleroita, Noora Vuorenvarman kennelistä kävi mikrosiruttamassa pennut eilen, ja ainoastaan Kensei ei ollut millänsäkään ja muut sitten kitisivät hieman toimenpiteen aikana.

Pennut tekevät kaikki tarpeensa jo hienosti paperille, tosin välillä voi tulla muutama ohi pissakin väsyneenä, kun ei vielä ihan jaksa herättyä kömpiä paperille asti.

Välillä pennut riehuvat kovasti keskenään, ja ovat oppineet murisemaan ja selättämään sisaruksiaan leikin tohinassa, on se vaan kivaa seurata pienten koirien kehitystä :)










Näillä näkymin kaikille pennuille on jo omat kodit odottamassa, viimeviikolla kävi paljon ihmisiä tutustumassa pentuihin ja olivat kovin ihastuksissaan pienistä palleroista.

torstai 18. marraskuuta 2010

18.11.2010


Pennut ovat jo melkein kolmeviikkoa vanhoja, ja saivat maistaa elämänsä ensimmäiset kiinteät ruokansa ja hyvin maistui kaikille, tosin olivat ilmaisseet kiinnostuksensa moiseen ruokaan jo aiemmin tällä viikolla, kun menivät Junen ruoka kipolta maistelemään äidin ruokia.









Välillä pennut innostuvat ja leikkivät hetken aikaa toistensa kanssa ja sitten tulee väsy yllättäen, ja taas nukutaan.

Pentujen silmätkin aukesivat viime viikonloppuna ja siinä sitten ihmeteltiin maailmaa, ja aina kun pentu aitaukseen menee hoitamaan pentuja, niin sieltähän koko lauma tulee syliin iloisesti ja alkaa maistelemaan lahkeita ja sormia.

June ja pennut aloittivat tänään axilur matokuurin.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

7.11.2010


Pennut kasvavat silmissä ja june hoitaa hyvin pentujaan. Pennut ovat jo reilun viikon ikäisiä ja syövät ja nukkuvat kaiken aikaa.Pennuilla on jo nimet :)

 Kunoichi
-Naisninja.

 Kensei
-Käännetään "Miekkapyhimys", tarkoittaa miekkamiestä joka on erikoisen taitava.

 Onimitsu
-Edo Shogunaatin ninja, teki salaisia tehtäviä

Bangashira
-Vartioston komentaja. Jokaisella hanilla oli samuraivartiosto jotka suojelivat herraa ja linnaa.