tiistai 31. elokuuta 2010

31.8.2010


Eilen käväistiin Hyvinkäällä moikkaamassa Junen kanssa Tuskaa, Johannaa, Markkua ja Nooraa.
Kaikki sujui paljon paremin mitä olin uskaltanut edes toivoa, sillä se taisi olla rakkautta ensi nuuhkaisulla ainakin Junen osalta joka yritti kaikkensa hurmatakseen Tuskan, haastoi tämän leikkiin ja välillä näytti malliakin innokkaana.
June oli oikein innokas ja halukas astumis puuhaan, mutta Tuskapa ei mikä johtuu todennäköisesti siitä että Junella ei ole vielä päivät kohdillaan, joten keskiviikkkona uusi yritys sitten.
Uskon että astutus tulee onnistumaan sillä koirien kemiat pelaavat niin hyvin yksiin:)

sunnuntai 29. elokuuta 2010

29.8.2010


Luulempas että junella on nyt h-hetki käsillä, sillä se tarjoilee itseään minulle ja uroksille ulkona. Ja lisäksi vinkuu niiden urosten perään.
Käytiin testaamassa junea naapurin uros koiralla, joka meni ihan sekaisin junesta, mistä sitten tulin johtopäätökseen että nyt olisi hyvä astutus hetki.

Todennäköisesti huomenna lähdetään hyvinkäälle :)

perjantai 27. elokuuta 2010

27.8.2010

Eilen oltiin junen kanssa proge testissä, tulos tuli tänään, 0,7 vasta eli ei ole vielä nousussa.
Ensiviikon maanantaina mennään ottamaan se uudestaan, jolloin varmaan jo näkyy viitteet selvemmin oikeasta astutus hetkestä.

June on madotettu nyt axilurilla.

Nyt vain odotellaan oikeaa hetkeä, että päästäisiin moikkaamaan Tuskaa.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

25.8.2010


Olipas aikamoinen myräkkä viime yönä, salamoi ja jyrisi. Meidän muuten niin rohkea ja peloton June änkesi itsensä yöllä meidän sänkyyn, oli raukka ihan peloissaan ja vaatimalla vaati rapsutuksia aamuyöstä.

Nyt jännittää huominen proge testi, tuloksen saa tosin vasta perjantaina, kun lähettävät sen tampereelle vetlabiin. Ja jos hyvin käy niin kuun vaihteessa lähdetään moikkaamaan Tuskaa hyvinkäälle.

tiistai 24. elokuuta 2010

24.08.2010


Hip hurraa, sain vihdoin ja viimein luotua blogin Junelle.

June aloitti juoksunsa varhain 20-21 päivä,mikä merkitsee sitä että 26 päivä mennään ensimmäiseen progesteroni testiin, ja mikäli tarvis niin ensiviikon alussa toinen.

June on suunniteltu astutettavaksi näistä juoksuista Brindlellä Akita uroksella Chijô de Kiboo Ken (Tuska), jonka omistaa Noora Vahvelainen (Vuorenvarman kennel).

Tuska jalostustieto järjestelmässä:http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER31874/08&R=255