keskiviikko 7. joulukuuta 2011

R.I.P. JUNE


Junen tila alkoi jälleen huonontua lääkkeistä huolimatta, ja niinpä sitten 10.11.2011 June matkasi viimeisen matkansa minun, Millan ja Saija Tenhusen kanssa. Kiitokset vielä Saijalle tuesta ja kaikesta.

Tämän blogin pitäminen loppuu tähän ja kunnioittaa Junen muistoa kaikin tavoin.

 Kiitoksia kaikille lukijoille.

Me kaipaamme Junea todella paljon, ikävä on suuri :( 


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

21.9.2011

No niin, Keni tulikin takaisin kotiin ja nyt on ollut kivaa yhteiseloa sen kanssa sitten, joten on todella vaikeaa myydä sitä, sillä ollaan kiinnytty puolin ja toisin toisiimme. Junen lääkesuora alkaa kohta olla jo ohi, ja June voi vallan mainiosti, se ei hilseile yhtään ja kaikki karvatkin ovat tuuheina kasvaneet takaisin. Perjantaina mennään kontrollikäynnille eläinlääkäriin tarkistamaan Junen korvat ja keni tulee mukaan, sille tehdään kivestarkastus, koska suunnitelmana on leikkaus ensikuulle.
Keni jää ehkä kotiin ...

Käytiin siskoni ja hänen dallu nartun kanssa koira puistossa riehumassa,











perjantai 9. syyskuuta 2011

9.9.2011


No niih.

Keni löysi uuden kodin Salosta, tyttäreni Riinan tädin luota ja viettää siellä mukavaa maalaiselämää. Vielä me tullaan kuulemaan Kenistä ja myös näkemäänkin sitä, mikä on tosi kiva asia :)

Junen kanssa käytiin lääkärissä 7.9. uusimassa rokotukset ja samalla tutkittiin silmät ja korvat, June oli rapsutellut korviaan ja sen silmät rähmivät pahasti, joten nyt  Junella on sitten antibiootit ja korva ja silmätipat 2 viikkoa.
June painoi 27,4 KG.


tiistai 30. elokuuta 2011

30.8.2011

Viime päivityksestä on taas kulunut aikaa, ja paljon ois kerrottavaa.

Ensiksikin June voi aivan loistavasti, karvat ovat kasvaneet kaikki tuuheina takaisin ja ruoka maistuu oikein hyvin.
Ruokana tällä hetkellä acana large breed, joka sopii kuin valettu Junelle.




Sitten ikävämpiä uutisia, meidän Keni etsii uutta kotia. Syynä siihen on se, ettei se oikein tule toimeen meidän 2 vuotiaan tytön kanssa vaan näykkii, puree ja kaataa tätä päivittäin, ja se on ainoa syy myymiselle. Ollaan kokeiltu kaikki konsteja mitä koira kouluttajat ovat antaneet, eikä niistä ole oikein ollut apua, tosin aluksi näytti siltä että tilanne saataisiin haltuun mutta sitten tilanne vain paheni.

Keni on täysin sisäsiisti, rokotettu ja madotettu. Rekisteröity suomen kennelliittoon ja tottunut isompiin lapsiin joiden kanssa tulee myös toimeen hyvin. Keni omaa hyvin peruskäskyt ja on kovin leikkisä. Jos haluat tarjota Kenille kodin, niin soita : 0465699096 Sari tai mailaa : bambina@jippii.fi





sunnuntai 1. toukokuuta 2011

1.5.2011


Hyvää vappua kaikille :)



Viimepäivityksestä on taas vierähtänyt aikaa, eikä paljoa ole tapahtunut, paitasi Junen pikkuiset täyttivät kokonaiset 6kk paljon onnea pentusille :)

June voi hyvin, öljy hoidot auttavat ja hilseily on saatu kuriin. Ruokakin maittaa pikkuisen.
Junen SA on lievänä onneksi, joten suurta huolea ei toistaiseksi ole vielä ja toivon että näin jatkuisi, eikä se muuttuisi vakavammaksi.

Olen suunnattoman pahoillani, että näin pääsi käymään, ja huoli pentujen terveydestä on suuri.
Toivotaan että pennut pysyisivät terveinä ja eläisivät hyvän koiran elämän.




Onneksi June on jälleen oma itsensä ja jaksaa jopa riehua iloisena Kenin kanssa :)






Keni on kasvanut hurjasti, eikä sillä ole kuin yksi kiveskään ja nähtäväksi jää tuleeko sitä toista. Jos ei tule niin edessä on leikkaus, mikä ratkaisee leikkaus asian, sillä aikaisempiin suunnitelmiin kuului, että June olisi leikattu eikä Keniä. Toivon että se kives tulee sieltä, ettei tarvitsisi kaikkia suunnitelmia haudata sillä tarkoitus on käydä näyttelyissä Kenin kanssa.

Kenistä on kehkeytynyt varsinainen vauhtihirmu, aina vapaana ollessaan se juoksentelee ja säntää sinne sun tänne, niin että tantereet ne vain tömisee, muutamia kertoja on lentänyt jopa hännälleenkin. Ja yrittää myös saada äitinsä mukaan leikkiin, milloin kepeillä härnäten ja milloin haukkuen ja kirmaten. Yhtenä päivänä Keni innoistui leikkimään bernhandilaisenkin kanssa ja aivan täpinöissään, toisin kuin June joka hieman pelkäsi tuota isoa koiraa.

Kenin kanssa tehtiin reissu Mikkeliin muutama viikko taaksepäin, se oli Kenin ensimmäinen junamatka ja sujui varsin hyvin, vaikka vaunussa oli muitakin koiria mukana mistä Keni oli innoissaan kun luuli että pääsee leikkimään.



lauantai 26. maaliskuuta 2011

26.3.2011 Junella on SA

No niin, surullisia uutisia :(
(Kuvaa klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi.)

Eilen saapui postissa lausunto patovetista, joka vahvisti SA epäilyn. Eli Junella on nyt sitten SA tauti. June voi hyvin tällä hetkellä, oireina on vain hilseilyä ja osittaista karvattomuutta, ruoka maistuu myöskin hyvin :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

20.3.2011


No taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä, ja täytyypä sanoa että aika rientää minkä kerkeää. Keni on kasvanut kovasti ja on oikea energia pakkaus :)
 Ja Keni tuli eilen kotiin hoidosta ja alkoi heti miten leikkimään Junen kanssa.



Nyt on sitten huolenaihettakin, sillä 10.3. käytiin Junen kanssa eläinlääkäri asema Mevetissä tapaamassa Leena Saijonmaa-Koulumiestä, SA epäilyn vuoksi ja Leena sitten tutki Junen kunnolla ja sanoi, että on 100% varma että Junella on SA, biopsiat otettiin ja tulos saapuu Patovetistä ensiviikon lopulla.



Molemmat koirani siirtyivät barf ruokavaliolle, eikä ongelmia ole sen suhteen tullut. Luin artikkelin Murren murkinan sivuilta, joka toi toivoa Junen tilanteeseen: http://www.murrenmurkina.com/index.php/tietoa-ruokinnasta/-kokemuksia-raakaruokinnasta .

Ensiviikonloppuna päivitän tänne ja kasvattien omistajille tiedot patologin lausunnosta.

torstai 3. maaliskuuta 2011

3.3.2011




No niin ja taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä, mutta onpahan kerrottavaakin taas :)

Elikäs 28 päivä käytiin ottamassa Kenille tehoste sekä rabies rokotus, missä sitten kyselin eläinlääkäriltä poikien kiveksistä, ja niistä olen kyselyt myös muilta kasvattajilta ja tässä vastauksia, eli normaalisti niiden olisi tultava puoleenvuoteen mennessä, mutta voivat tulla myöhemminkin ja vasta 1 vuotiaana voi alkaa huolestumaan, mikäli niitä ei ole tullut.
Keni myöskin punnittiin samalla reissulla ja pikkuinen painoi 16,3 kiloa iso rotjake :) Keni voi hyvin joskaan ei ole vielä sisä siisti vaikka tekeekin kaikki hätänsä ulos. Keni lähti äidilleni hoitoon Junen juoksujen ajaksi, kun pikkuinen osoitti lenkillä yllättävää tarmokkuutta astumispuuhiin vastaan tullutta  juoksuista narttua kohtaan, jotenkas varmuus on aina parasta ja Keni saa olla äitini lellikkinä :)

Junella sitten alkoi juoksut kuunvaihteessa ja näiden juoksujen jälkeen olisi tarkoitus June leikkauttaa ja samalla otattaa SA testi, myöskin kilpirauhaset testataan leikkauksen jälkeen. Muuten June voi oikein hyvin ja jaksaa välillä jopa riehuakin, mikä johtuu varmaan Kenin nuorentavasta seurasta, tosin nyt on niillä 3 viikon tauko kun Keni on hoidossa.

Ollaan ajateltu lähteä Kenin kanssa Tampereen näyttelyyn tulevana keväänä :) ja sitä ennen käydä Akita ry:n mätsärissä hieman harjoittelemassa.

maanantai 31. tammikuuta 2011

31.1.2011


No niin, lauantaina Keni tuli 12 viikkoiseksi, ja tänään käytiin ottamassa eka rokotus mikä sujui oikein hyvin. Keni punnittiin samalla reissulla ja vaaka näytti 13 kg, iso mötkäle :)
Lääkäri totesi Kenin olevan hyvässä lihassa, ja purentakin oli hyvä sekä kivekset tunnettavissa, mutteivat vielä laskeutuneet.
Matka oli Kenille pelottava ja samalla jännittäväkin kokemus, olihan se ensimmäinen kerta, kun Keni matkusti metrolla ja bussilla vaikka melkein kaikki ihmiset Keniä ihailivat ja silittivätkin.

Ollaan tehty jo isompiakin lenkkejä ja yleensä, muttei aina June ja Keni ovat saaneet olla vapaana metsässä. Yhdellä reissulla tuli vastaan 7kk vanha bernhandilais pentu, ja siitäkös Keni riehaantui ja hyökkäsi toisen kaulaan kiinni ja yritti päihittää moisen "pedon" tuloksetta.

Paljon ollaan taas nähty muita koiria, ja niihin tutustuttu jopa koirapuistossakin.
Kaikenlaista tarttuu ulkona Kenin suuhun, ja niitä sitten saa olla aina ottamassa pois suusta, ettei pikkuisen vatsa mene sekaisin.





Junelle kuuluu hyvää, karva on mennyt jo paremmaksi ja alkanut kasvaa jo hiukan, ja viikko sitten June punnittiin ja painoi 27 kg. Kenin seura taasen on tehnyt Junesta täyden kakaran, mikä tarkoittaa sitä että June on alkanut leikkimään ja riehumaan entistä enemmän, ja eikä se tahdo enää käskyjäkään noudattaa. Ulkona hihnassa se vetää ja koittaa juosta, kun joka kerta olisi kivaa leikkiä hippaa tai kepin vetoa Kenin kanssa.
Kaiken kaikkiaan Kenin kanssa eläminen on piristänyt Junea paljon, vaikka pentu välillä koitteleekin emonsa hermoja koittamalla alistaa ja näykkimällä Junen tassuja, mutta vielä toistaiseksi June on se kuka määrää ja näyttää missä kaappi seisoo :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

17.1.2011


No niin kotona ollaan jälleen Japanin matkan jälkeen.
Koirat haettiin eilen äidiltäni kotiin, ja voi kuinka onnellisia ne olivatkaan kun ne meidät näkivät pitkästä aikaa.
Keni poikakin oli kasvanut hurjasti kahdessa viikossa, ja June kadottonut kiloja ja puolet karvastaan mikä oli odotettavissakin imetyksen loputtua.

Japani on ihmeellinen ja ihana maa, kaikkea kivaa tuli ostettua ja paljon ja ainoastaan muutama asia siellä on toisin kuin meillä, nimittäin eläinten pito.
Opittiin paljon koirien pidosta siellä, ja saatiin tutustua Kotaro nimiseen 2 vuotiaaseen Kai keniin japanilaisessa perheessä.


Sitten myöhemmin supermarketissa oli suureksi hämmästyksemme eläinkauppa...siis ihan ruokaosaston vieressä, ja siellä oli todella suloinen Kai kenin pentu, jolla ei varmaankaan ole minkäänlaisia papereita, ja siinä sitten ihailtiin ja ihmeteltiin sitä ja se antoi tassua lasin takaa, ja heilutti meille häntää iloisesti. Kova oli kiusaus ostaa se.


Takaisin tulo matkalla meillä oli junanvaihto Shibuyan asemalle, mikä oli kivaa, sillä suunnitelmiin kuului myös Hachikon patsaalla käynti :) ja niin sitten tuli sielläkin käytyä.



Ja asemalla oli myös kauniita mosaiikki taideteoksia Akitoista.






Tuli ikävä tuota kaunista ja ihanaa maata, mutta oli kivaa myös tulla kotiin koirien ja oman perheen luo.
Täällä nyt jatkuu Junella b-max kuuri ja öljy lisät ruokiin tukemaan kuntoutusta synnytyksen ja imetyksen tuomiin rasitteisiin.
Keni on rauhoittunut jonkin verran, ja sillekin annan öljyjä ihan muuten vaan, jottei ongelmia tulisi myöhemmin ihon kanssa kuten Junella.

Nyt toivotan oikein ihanaa uutta vuotta 2011 teille kaikille :)