torstai 3. maaliskuuta 2011

3.3.2011




No niin ja taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä, mutta onpahan kerrottavaakin taas :)

Elikäs 28 päivä käytiin ottamassa Kenille tehoste sekä rabies rokotus, missä sitten kyselin eläinlääkäriltä poikien kiveksistä, ja niistä olen kyselyt myös muilta kasvattajilta ja tässä vastauksia, eli normaalisti niiden olisi tultava puoleenvuoteen mennessä, mutta voivat tulla myöhemminkin ja vasta 1 vuotiaana voi alkaa huolestumaan, mikäli niitä ei ole tullut.
Keni myöskin punnittiin samalla reissulla ja pikkuinen painoi 16,3 kiloa iso rotjake :) Keni voi hyvin joskaan ei ole vielä sisä siisti vaikka tekeekin kaikki hätänsä ulos. Keni lähti äidilleni hoitoon Junen juoksujen ajaksi, kun pikkuinen osoitti lenkillä yllättävää tarmokkuutta astumispuuhiin vastaan tullutta  juoksuista narttua kohtaan, jotenkas varmuus on aina parasta ja Keni saa olla äitini lellikkinä :)

Junella sitten alkoi juoksut kuunvaihteessa ja näiden juoksujen jälkeen olisi tarkoitus June leikkauttaa ja samalla otattaa SA testi, myöskin kilpirauhaset testataan leikkauksen jälkeen. Muuten June voi oikein hyvin ja jaksaa välillä jopa riehuakin, mikä johtuu varmaan Kenin nuorentavasta seurasta, tosin nyt on niillä 3 viikon tauko kun Keni on hoidossa.

Ollaan ajateltu lähteä Kenin kanssa Tampereen näyttelyyn tulevana keväänä :) ja sitä ennen käydä Akita ry:n mätsärissä hieman harjoittelemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti